Tanssifestarilla

Kävin itämaisen tanssin Jamila-festivaalilla Nokialla marraskuisena viikonloppuna. Siellä oli tarjolla kursseja, kilpailu ja kaksi eri tanssinäytöstä. Mukaan sain kaksi ihanaa esiintyvän ryhmäni jäsentä. Kun kuulin (tai siis näin somesta) tästä festarista, olin innoissani. Vihdoinkin oli luvassa jokin vähän isompi tapahtuma kuin vain yksittäiset tiiviskurssit. Tällä odotuksella viittaan koronan aiheuttamaan pienten ja isojen tapahtumien taukoon.

Otin festivaalin järjestäjään yhteyttä ja tarjosin tanssiryhmäni esitystä Gaala showhun. Lopulta pääsin itse soolona tanssimaan sinne ja ryhmäni kanssa tapahtuman toiseen showhun, Haflaan.

Valmistautuminen

Valmistautuminen festivaaliin oli isohko operaatio. Hafla-shown esiintymisen valmistelu oli ryhmän kanssa "tavallista" harjoittelua tunnilla, koreografian kertaamista ja hiomista sekä asujen päättäminen. Ensiksi ajattelin hommaavamme tai tekevämme yksinkertaiset yhtenäiset asut. Sitten koko näytöksen toteutuminen oli vaakalaudalla, joten jätimme asian hautumaan. Lopulta päätin, että mennään rennolla meiningillä, helpoimman kautta. Siispä kaivoimme asut omista vaatekaapeista ja etsimme yhteisen tyylin ja väriteeman. Se löytyi yllättävän helposti, ja lopputulos oli erittäin miellyttävä. Tuli hyvä mieli ja helpottunut, kevyt olo.

Gaala-shown valmistelu oli minulle pienin työ. Koreografia oli hyvin muistissa selkäytimessä. Olen opettanut kyseisen miekkatanssin keski-jatkotason kurssilla keväällä (vai olikohan se viime syksynä, kuitenkin "lähiaikoina") ja esittänytkin kerran. Asu myös oli valmis pääpantaa lukuunottamatta. Pannan ompelin valmiista tuubihuivista käännellen taitokset sopivan kokoisiksi. Ompeluprojekteihin liittyy aina jotain päänvaivaa, mutta tällä kertaa en saanut kovin montaa harmaata hiusta sen aikana.

Kilpailu puolestaan.. Kilpailuun osallistuminen sai minut ylittämään omia rajojani, koska en ole kilpailuhenkinen, ja Suomessa ei ole ollut aiemmin isoja itämaisen tanssin kisoja, joten se maailma oli lähes täysin vieras. Noh, kun selasin uteliaana tietoja sarjoista ja hinnoista, totesin haluavani kilpailla melko monessa sarjassa. Tällöin oli sama ostaa täyspassi ja ilmoittautua useampaan kuin kolmeen sarjaan. Osallistuin niihin sarjoihin, joihin mulla oli selkeänä tanssi tai biisi mielessä / olemassa. Ilmoittauduin viiteen sarjaan: klassinen, folk, tabla, vapaa tyyli ja show bellydance. Kaikissa näissä kilpailin ammattilaistasolla.

Ensimmäinen operaatio oli kahden musiikkikappaleen lyhentäminen alle 3 minuuttisiksi. Yhden osalta se oli helppoa, toisen osalta todella vaikeaa. Toinen operaatio koski koreografioita. Valmiina mulla oli kolme koreografiaa kokonaan, yksi puoliksi ja yhden tein alusta asti. Aikaa oli noin kuukausi. Yksi vanhoista tansseista ei meinannut muistua mieleen helpolla. Keskityin saavuttamaan siihen musiikinmukaisen tunteen harjoitellessani. Osaksi annoin itselleni luvan myös improvisoida joitain kohtia kolmesta tanssista. Tunteen ja tunnelman saavuttaminen on mun mielestä hyvin tärkeä osa tanssiesiintymistä, ja se itsessäänkin kantaa jo aika pitkälle.

Esiintyminen Haflassa

Lauantaina saavuin kurssipaikalle ja tapasin festarin järjestäjän sekä muutaman tanssitutun. Yhden kurssin loputtua lähdin mun ryhmäläisten kanssa majapaikkaamme. Siellä rauhassa käytiin pikasuihkussa, tehtiin meikit, harjoiteltiin (oli vähän ahdasta! Heh..) Sitten siirryttiin takaisin tapahtumapaikalle, jossa kohta alkoi Hafla show. Me olimme esiintymisjärjestyksessä toiseksi viimeisiä. Esityksen puolessavälissä oli väliaika, jolloin tarjolla oli itämaista ruokaa. Näinpä me ehdimme katsoa muiden esityksiä paljon ja käymään kerran läpi oma tanssimme.

Oli todella ihanaa esiintyä yhdessä oman ryhmän kanssa! Esitykseni koreografian olin tehnyt tarkoituksella nousujohdanteiseksi niin, että sitä tanssiessa tulee hyvä olo: Alussa seesteinen, hidas, maadoittunut, ja sitten liikkuva, rento, iloinen ja lopuksi villi, hurja ja vapautunut. Esiintyessä mua hymyilytti ja tuntui hyvältä. Tunnelmat tanssista tarttuivat yleisöön ihanasti. Saimme palautetta, että oltiin ainut esitys, josta näkyi kunnolla tanssin ilo!

Esiintymisen jälkeen huomasin, että mahaani koski kuin olisin jännittänyt esitystä paljokin. Mielestäni jännitin vain vähän (mikä on sopivasti). Olin ilmeisesti imenyt kehollista jännitettä mun toiselta tanssijalta, joka jännitti melko paljon esiintymistä. Jännitykset purkaantuivat ja mieli oli hyvä joka tapauksessa. Parasta oli kuulla molemmilta tanssijoiltani heidän nauttineen ja olevan tyytyväisiä esiintymiseemme! Olin tosi onnellinen.

Näin kerroin tunnelmiani lauantai-iltana esiintyvän ryhmäni jäsenille, jotka eivät olleet festarilla mukana:

Joku kuulemma kommentoi meidän numerosta, että oli illan esityksistä lähes ainoa, jossa tanssin ilo näkyi kunnolla. 😯😃 Tavoite siis saavutettu! Se, että meidän ilo näkyi. Toivoisin, että kaikilla maailman ihmisillä näkyisi ilo, jos ja kun he tanssivat 😌

Oon aika ylpee meistä! 😃 Oli tosi hauska esiintyä, vaikka jännitti etukäteen.

Kilpailu

Sunnuntaina aamupäivällä oli yksi kurssi, jolle osallistuin. Sen jälkeen aloin valmistautumaan kilpailuja ja Gaala-esitystä varten meikkaamalla, rauhoittumalla, venyttelemällä ja tanssimalla kurssipaikan pukuhuoneessa. Aika kului hitaasti ja jännitys alkoi hieman nousta. Siirryin kulttuuritalolle, jossa loppupäivän tapahtuma oli.

Löysin paikkani pienehköstä pukuhuoneesta, jonne tuli seuraksi Laura tanssiryhmänsä muutaman jäsenen kanssa. Jännitys helpotti, kun sain olla heidän hauskassa seurassa. Laura lähti tuomaripöydän taakse ja kilpailu alkoi kohta sen jälkeen.

Ensimmäinen tanssija meni lavalle, tuli kolmen minuuttinsa jälkeen ja oli minun vuoro. Esiintymislavan kirkkaat valot ja muuten salin pimeys tuntuivat hyvältä. Ajatukset lakkasivat laukkaamasta hetkeksi. Tanssin kilpailunumeroni läpi. Välillä nousi mieleen turhia ajatuksia, sitten työnsin ne pois ja yritin keskittyä nauttimaan liikkeistäni. Esiintyminen on ihanaa. Tanssiessani kuului hurrauksia ja lopussa taputukset. Kävelin heti takaisin pukuhuoneille hymy naamalla ja aloin vaihtaa seuraavan numeron vaatetusta ylleni. Olin jännittänyt, että ehdinkö vaihtamaan asuja omien kilpailuvuorojen välissä. Käytännössä ehdin ihan sopivasti riisuutua ja pukeutua sekä hörpätä pullosta vettä.

Yksi puvunvaihto jäi mieleeni erityisen hyvin. Olin nimittäin nopeasti pukenut väärän asun ylle, ja tullut odottamaan vuoroani esiintymislavalle johtavalle ovelle. Sitten huomasin virheeni, että hitsi nyt tulee kiire vaihtaa se oikea asu päälle! Juoksin takaisin pukuhuoneeseen ja vaihdoin vaatteet. Nykäisin vielä mukaan asuun kuuluvat irtohihat ja asettelin niitä paikoilleen oven luona. Yhden hihan sain päälle, mutta toinen takertui rannekoruuni kiinni. Sillä samalla hetkellä minut juonnettiin lavalle. No, hiha jäi "rannekkeeksi" korun päälle. "Eipä se mitään", totesin itselleni, "ihan kaunis se on noinkin, ja ei ole vaihtoehtoja". Sitten menin hyvin adrenaliinin siivittämänä tanssimaan mun rumpusoolon.

Koko kilpailu hujahti nopeasti ohi. En ehtinyt jännittämään ollenkaan tanssinumeroideni välissä. Mulla oli tosi itsevarma olo. Ajattelin tekeväni sen parhaan, mihin pystyn, ja tyytyväni siihen. Aina voi toivoa olevansa taitavampi tai voi toivoa, että olisi ollut aikaa enemmän valmistautua esiintymisiin. Kehitys ja harjoittelu ovat erittäin tärkeitä. Niitä ei kuitenkaan pidä ajatella silloin, kun esiintyy. Esiintyessä on antauduttava nykyhetkelle. Antautuminen ei ole helppoa, mutta se on opeteltavissa.

Jälkifiilis kilpailusta

Sijoitukseni:

Folk solo professionals, 3. sija

Tabla solo professionals, 3. sija

Show solo professionals, 2. sija

Fusion solo professionals, 1. sija

Classic solo professionals, osallistuminen

Sijoituin jokaisessa sarjassa viimeiseksi! Olin pettynyt. Toisaalta, osasin arvata, etten saisi kovin paljoa arvostusta tuomaristolta, joista 3/5 oli venäläisiä. Venäläinen itämaisen tanssin muoti-ilmiö on vauhdikkuus. Tanssijat yrittävät näyttää kaikki (siis todella kaikki) hienoimmat liikkeensä yhdessä tanssissa. Mun tanssityyli on puolestaan luonnostaan rauhallinen, maadoittunut ja tunteikas. Olen persoonallinen. Niin itse asiassa yksi venäläinen mulle totesikin kilpailun jälkeen. Hän taisi sanoa, että mun tyyli on todella persoonallinen ja tunteikas. Ihana kuulla näin sanottavan kehuna! Olen ylpeä omasta tyylistäni, vaikka tässä kilpailussa se ei vienyt voittoon sijoitusten tasolla.

Hyvän kokemuksen lisäksi sain palkinnoiksi sijoittumisistani joitain ihonhoitotuotteita, lahjakortin paikalliseen kauneussalonkiin ja lahjakortin Laura Zarayn onlinekursseille. Lisäksi sain erityismaininnan baladistani ja "ahkerasta osallistumisesta kilpailuun"! Maininnan antaja oli venäläistuomari, Svetlana Lipatnikova, jonka mielestä paras tanssi "folklore professional"-sarjassa oli mun baladi. Hänen antama palkinto on ilmainen osallistuminen hänen järjestämään itämaisen tanssin online-kilpailuun. Huikeeta! Kilpailu oli jo joulukuussa.

Jamila-kilpailun pääkategoriassa "classic solo professionals" ei julkaistu kuin ehdokkaat ja voittaja. Heistä ensinmainitut saivat kukkaseppeleet ja voittaja kruunu-tiaran. Olen hyvin iloinen omasta osallistumisesta ja osaamisestakin. Kaksi venäläistä vastakilpailijaani olivat todella harjaantuneita esiintyjiä. He ovat molemmat tehneet esiintyjän työtä, siis ovat itämaisen tanssin alan oikeita tanssijoita. He ovat myös osallistuneet moniin tanssikilpailuihin, kuten sikäläiseen kulttuuriin kuuluu. Jospa minäkin saan kokemusta vielä! Tää festari oli hyvä alku kilpailu-uralleni tanssiyrittäjänä.

Gaala-esiintyminen

Sunnuntain, ja koko festivaaliviikonlopun, huikensi Gaala-show, eli hieno itämaisen tanssin näytös. Mukana esiintymässä olivat festarin kurssien opettajat sekä muutama muu esiintyjä, kuten minä. En katsonut muiden esityksiä, koska olin itse loppupuolella ja halusin valmistautua rauhassa. Ainoa poikkeus oli pukuhuonetovereideni, Zaray dancersin rumpusoolo, jota tajusin mennä katsomaan näytöksen alkupuolella. Se oli tosi hauska ja hieno tanssi. Vähän harmitti, etten nähnyt enempää. Toisaalta, muistutin itselleni, etten voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Olin valinnut omaksi esitysnumerokseni miekkatanssin, joka oli melko hyvin muistissa. Olin luottavainen myös omaan sen hetkiseen "tasapaino-tilaan". Joskus miekan kanssa harjoitellessa tasapainoasti tuntuu vähemmän hereillä olevalta kuin olisi tarpeen. Silloin miekka huojuu pään päällä kuin mikäkin tuulessa heiluva puunlehti. Ennen illan viimeistä tanssiani olin kuitenkin jo tanssinut kilpailussa ja hieman lämmitellyt pukuhuoneessa lisää. Aistit olivat hereillä. Siirryin takahuoneeseen, jossa illan päätähti oli myös odottelemassa vuoroaan, joka oli mun jälkeen. Minua edeltävä tanssija meni juuri verhoista lavalle. Jammailin hänen musiikin tahtiin innoissani takatilassa. Kohta koitti vuoroni.

Astuin verhoista, lavan takaseinän keskeltä ja kävelin miekan kanssa etemmäksi, aloitusasentooni risti-istuntaan. Siinä vaiheessa mieleeni putkahti ajatus: "Nää ihmiset on maksaneet siitä, että näkevät upeita tanssinumeroita." Aloin jännittämään. Hymyilin ja tuntui hyvältä olla esiintymässä, mutta samalla jännitin. Huulet ja suu kuivui, huulet tarttuivat kiinni hampaisiin. Oli hankala hymyillä. Mietin, miksi nyt sit jännittää, kun ei missään välissä päivällä aiemmin, eikä pitkään aikaan muulloinkaan esiintyessä. Jännitän usein ennen esitystä vähän, ja esiintyessä sekin jännitys laukeaa pois. Tanssin koreografiani ja suurimmaksi osaksi en ajatellut muuta kuin tanssia, mutta jännitys oli koko ajan mukana. Kun tein loppuasentoni, hyvä olo tulvahti kehon läpi, ja heti sen perään jännitys. Vielä niiaus ja kävely verhojen keskeltä takahuoneeseen. Kun joku kysyi menikö hyvin, vastaus kuului: "Meni, ja oli ihanaa, mutta jännitti!"

Kommentit esityksen nähneiltä olivat kehuja ja ylistyksiä mun pehmeistä liikkeistä, maagisuudesta, karismasta, miekan tasapainottelukyvystä ja tunnelman luonnista. Edes mun tanssiryhmäläiset eivät olleet huomanneet jännitystäni. Hyvä niin. Introvertistä ei usein ulospäin niitä tunteita näy, jotka hän haluaa piilottaa.

Kotiinpäin

Gaalan jälkeen pakkasin tanssiasut laukkuun ja hyvästelin toverit, kiitin järjestäjiä ja toivottelin kaikille hyvää kotimatkaa. Oli todella onnellinen ja kiitollinen olo sekä omista tansseista, että ihanien ihmisten kohtaamisesta yhteisten asioiden äärellä. Itämainen tanssi on niin marginaalinen laji vieläkin, että Suomessa on helppo tuntea olevansa kentällä yksin. Tällä festivaalilla tuntui ihan toiselta.

Ulkona oli kipakka pakkanen. Onneksi auto oli hyvin lähellä. Autossa pohdittiin kolmestaan ruuan mahdollisesta hankinnasta. Päädyimme tilaamaan mulle mukaan kebab-annoksen ravintolasta, joka oli suoraan automme edessä. Ravintolan henkilökunta vaikutti ikionnelliselta saadessaan keskustella kanssamme ja kuulla meidän olevan tanssijoita kotimatkalla Kuopioon. Ehkä heidän hyvään mieleen vaikutti meidän hyvä mieli ja mun näyttävä meikki ja kukkaseppele, jonka asetin päähän ennen lähtöä. Ruoka valmistui ja lähdimme kohti kotia. Matka meni hyvin vaihtaessamme ajatuksia festivaalista, tanssista ja elämästä. Kukkaseppeleestä olin erityisen innoissani. Kukat ovat niin kauniita... Pidin seppelettä päässä seuraavan päivänkin, ja nyt se on kuivatettu koristeeksi kotiin.

Ajatuksia festarista

Miksi menin festarille? Halusin kokea kilpailemisen, mennä oppimaan uutta, ehkä oivaltaa joitain asioita tanssista eri tavalla ja halusin esiintyä sekä tavata tanssi-ihmisiä Kuopion ulkopuolelta pitkästä aikaa.

Odotin, että festivaalilla olisi kivaa ja saisin selville enemmän venäläisestä tyylistä tanssia itämaista. Toki jokaisella yksilöllä on oma tapansa ja tyylinsä, mutta Venäjällä itämaisen tanssin opetus on käsittääkseni yhtä tavoitteellista ja kilpailuhenkistä sekä myös laadukasta kuin baletti meillä. Festivaalilla mielikuvani osittain vahvistui. Oli mielenkiintoista nähdä venäläisten tavat opettaa ja tanssia. Toisaalta myös näin tanssijat yksilöinä, joista jokainen on lähestynyt itämaista tanssia vähän eri kulmasta. Kaikkia naisia yhdisti se, että he olivat pukeutuneet tosi tyylikkäästi ja esiintyjillä oli näyttävät asut. Hämmästyin, kun kaikki eivät osanneet englantia. Siellä se on valinnainen kieli, kuin Suomessa ranska tai saksa. Osa venäläisistä näytti niin tylyiltä tai itsevarmoilta, että en mennyt juttelemaan. Osa oli niin lämminhenkisiä, että olisi tehnyt mieli halia heitä hyvästiksi.

Käytännönjärjestelyissä oli joitain puutteita, mutta se ei ollut mikään ihme, koska kyseessä oli ensimmäinen tällainen festari järjestäjille. Osa kursseista oli vaikeampitasoisia kuin kurssikuvauksissa kerrottiin. Kilpailun sarjat olivat aika pienet, ja niitä olisi ehkä voinut yhdistää enemmän. Tapahtuma oli kuitenkin positiivinen kokemus. Yleisesti suosittelen kaikille tanssifestivaaleilla käymistä, joilla yhtään kiinnostusta on. Tanssi yhdistää ihmisiä.

Päätin olla sosiaalinen ja jutella ihmisille, hakeutua tilanteisiin, joissa voi tutustua uusiin ihmisiin ja avata suuni niissä tilanteissa, joissa oli tuttuja. Onnistuin jossain määrin. Pukuhuoneessa ainakin oli helppoa jutella helsinkiläisille tutuille. Tuntui tosi hyvältä, kun tunsin heidän puhaltavan yhteen hiileen kanssani. Viime hetkellä, eli ulkotakki päällä, laukut käsissä, avasin suuni. Huikkasin vielä toiseenkin pukuhuoneeseen, jossa oli paikallisia tanssijoita, kiitokset festariseurasta ja hyvät illanjatkot. Vastaukseksi sain yllättyneet, iloiset, lämpimät katseet ja vähintään yhtä lämpimät kiitokset heidän puoleltaan. Myös esiteltiin toivomuksia uudelleen näkemisestä. Se lämmitti mieltäni. Kun rohkenee avaamaan suun, saa yleensä hyvän vasteen... Olisinpa niin rohkea aina.

Bonuksena festarikokemuksen päälle oli tietenkin ihanien kahden tanssiryhmäläiseni läsnäolo. Meno- ja paluumatkoilla ja majapaikassamme tuli automaattisesti tutustuttua syvemmin heihin. Mikäpä olisi ihanampaa kuin tuntea paremmin ne ihmiset, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa muutoinkin.

Festivaalikokemuksen merkitys mulle tiivistettynä:

Mun esitykset ja kilpailuesitykset meni hyvin ja olin tyytyväinen omiin suorituksiin. Kilpailuissa en sijoittunut hyvin, mutta ei se mitään. Sain muutaman tosi hyvän ja mieltä lämmittävän kommentin. 😊 Tanssi-ihmisten ilmoilla oleminen oli ihanaa.